tiistai 25. lokakuuta 2016

Viime sunnuntaina 23.10. oli Pennin vuoro tehdä ensi esiintyminen näyttelykehässä. Lahden pentunäyttelyyn oli ilmoittautunut kokonaista 12 glennivauvelia ja kaikki olivat saapuneet paikalle nauttimaan hetkestä. Pennin luokassa 5-7 kk tytöt oli 8 pikkulikkaa hurmaamassa tuomarimme Matti Luoson. Penni sijoittui luokassaan upeasti neljänneksi.

Penni made her first appearance in show ring last Sunday in Lahti Puppy Show. There were all together 12 little glens in the show and 8 in the ring of bitches of 5-7 month. Penni placed fourth. Judge from Finland, Matti Luoso.

Penni aja Susamurun Anything For Your Love
"Erittäin hyvän tyyppinen narttupentu, jolla hyvä pään malli. Oikea purenta, isot hampaat. Hyvä silmien väri. Hyvät korvat. Hyvä kaulalinja, samoin luusto ja käpälät. Hyvä eturaajojen käyryys. Hyvä runko ja kulmaukset. Turhan köyry lanneosa, liikkuu melko hyvin. Hyvä käytös."
(photo Tiina Assinen)

 

(photo Tiina Varrela)

sunnuntai 9. lokakuuta 2016


ManUn ja Oivan ensimmäinen näyttely 8.10. Hämeenlinnan Tuuloksessa sujui todella mainiosti. Molemmat pikkupötk
ylät olivat meluisassa ja koiria ja ilmisia täynnä olevassa parkkihallissa kuin kotonaan ja leikki kolmannen glennivauvan Kassun kanssa lähti käyntiin heti tavatessa. Siskokset saivat hienot arvostelut. Pientä harjoittelua kehässä pyörimiseen ja seisomiseen vielä tarvitaan :-)

Tuomari Eeva Resko

Oiva aka Susamurun Journeyman
"Vankka hyvin kehittynyt urospentu. Vahva, hyvä pää.Hyvät silmät ja korvat. Hyvä kaula ja ylälinja. Hyvä etu ja takaosa. Karvan laatu pentukoiran. Tarvitsee lisää kehätottumusta. Liikkui hyvin silloin kun halusi"














(photo Tiina Assinen)




















ManU aka Susamurun Wonderful Tonight
"Hyvin kehittynyt narttupentu. Hyvä pää ja ilme. Hyvät korvat. Hyvä kaula. Tällä hetkellä seistessä ja liikkeessä takakorkea. Hieman raskas lapainen. Hyvä eturinta ja eturaajat. Hyvä luusto. Hyvin kehittynyt runko. Vahva takaosa, mutta kulmaukset saisivat olla paremmat. Liikkuu kauttaaltaan kohtuullisen hyvin"

 




 
(photo Tiina Assinen)