lauantai 22. elokuuta 2020

 Kyllä onkin ollut ihan jännä viikko :-) Eilen jännitettiin miten Maisan ja Latten treffit olivat onnistuneet, kun Maisa kävi ultrassa. Ja kyllähän ne olivat tuottaneet tulosta. Kuinka monta glennivauvaa lopulta syntyy on vielä arvoitus, mutta pieniä sydämmiä näkyi sykkimässä Maisan masussa.


Tänään lauantaina ajelimme Samun ja Aamun kanssa Ylöjärvelle näyttelyyn. Oli tosi kiva päivä ja mukava nähdä glennituttuja. Sadetta oli povattu koko päiväksi jokaisessa supersäässä, mutta oikein mukava ilma saatiin ja kuivana säästyttiin.

Tuomari Karin Bergbom, Suomi

Samu aka Hammersmölles Start Herkules
"Koko ok. Riittävä vahvuus. Hienot korvat, hieno kallo ja korvat. Eturintaa voisi olla enemmän. Riittävä vahva rintakehä. Riittävät kulmaukset, Hännän kiinnitys voisi olla korkeampi. Hyvät korvat. Liikkuu melko hyvin edestä, takaa toivoisin vahvemman liikkeen. Takaosan tulisi olla vahvempi kokonaisuuteen nähden."
AVO ERI

Aamu aka Susamurun Ylös ja Eteenpäin
" Hyvä koko ja mittasuhteet. Lupaava pää, kauniit silmät. erinomainen otsapenger. Hyvä runko. Hyvät takakulmaukset. Hännän kiinnitys voisi olla korkeampi. Hyvät karvat. Liikkuu edestä hyvin, takaa voisi olla aavistuksen voimakkaampi mutta hyvä tasapaino liikkeessä."
JUN ERI JUK1 SA VARASERT




maanantai 3. elokuuta 2020

Näyttelykausi pääsi jatkumaan koronarajoitteiden jälkeen elokuun alusta ja hetihän sitä piti Poriin suunnata näytille :-) Tosi kiva taas nähdä kavereita ja koiria.

Pori kansainvälinen koiranäyttely 2.8.2020
Tuomari Tiina Taulos

Aamu aka Susamurun Ylös ja Eteenpäin
JUN ERI JUK2
"Sopivat mittasuhteet niin rungossa kuin päässä, tummat silmät, rodunomaiset eturaajat, lyhyt olkavarsi, hyvä rintakehän pituus, vahva lanne, sopiva ylälinja, hyvä karva, taka-askeleessa voi olla enempi työntöä"

Kuva Tiina Assinen


Kuva Tiina Assinen




Samu aka Hammarsmölles Start Hercules
AVO EH AVK2
"Selvä sukupuolileima, vähän kevyet korvat, silmät voisi olla tummat, hyvät pään mittasuhteet, vähän nafti purenta, hyvä luusto, lyhyt ja suora olkavarsi, hyvä rintakehän pituus ja lasta, terhakkaat liikkeet, hyvä karvan laatu"




Kuva Tiina Assinen



Kuva Tiina Assinen